jakautuminen

Ryhmän päätöksenteko ja ryhmäajattelu

Ryhmän kykyyn tehdä järkeviä päätöksiä ja vaikuttaa jäsentensä mielipiteeseen on asetettu niin suuria toiveita - kuten Lewinin tutkimissa, ryhmien kautta toteutetuissa valistuskampanjoissa - kuin suuria pelkojakin - kuten varhaisissa joukkopsykologian klassikoissa. Ryhmän päätöksenteon onkin todettu olevan enemmän kuin yksilöpäätösten summa. Tässä luvussa käsitellään ryhmän mielipiteen taipumusta kärjistyä ja "ryhmäajattelun" nimellä tunnettua huonoa päätöksentekoa.

Normaalistuminen ja polarisoituminen

POLARISOITUMINEN, JOTA ÄÄREVÄT AATTEELLISET JA USKONNOLLISET HALUAVATKIN JUURI TÄTÄ TIETOISESTI JA HARKINNAN MUKAAN...TAHALLISTA KONFLIKTIN LUOMISTA JA VASTAKKAINASETTELUUN PYRKIMYSTÄ...

Ryhmien päätöksentekoa on tutkittu enimmäkseen laboratorio-olosuhteissa ja osallistujille suhteellisen yhdentekevien päätösten kohdalla. Tällöin tulokseksi on saatu usein, että ryhmän päätös asettuu yleensä suurin piirtein jäsenten mielipiteiden keskiarvoksi. Tätä on kuvattu normaalistumisen käsitteellä. Tähän löydettiin kuitenkin myöhemmin poikkeus, kun laboratorioryhmät olivatkin yllättäen valmiimpia ottamaan riskejä - tai ainakin suosittelemaan riskinottoa muille - kuin jäsenet keskimäärin. Ilmiö nimettiin riskisiirtymäksi. Manipuloimalla tilannetta saatiin kuitenkin aikaan myös päinvastaisia tuloksia, eli ryhmä olikin jäsentensä keskiarvoa varovaisempi.

Riskisiirtymän kautta kehitettiin uusi teoria, ryhmäpäätösten polarisoituminen. Polarisoituminen tarkoittaa ryhmän päätöksen sijoittumista lähemmäksi jompaa kumpaa ääripäätä, kuin jäsenten mielipiteiden keskiarvo. Polarisaation esiintymiselle on esitetty seuraavia säännönmukaisuuksia:
- Päätettävän asian täytyy olla jäsenille merkityksellinen.
- Jäsenten mielipiteissä pitää alunperin olla melko paljon hajontaa.
- Päätös asettuu sinne laidalle, jossa jäsenten enemmistön mielipiteet alunperin olivat.
- Ryhmällä ei ole ennestään normeja ja rutiineja tämäntyyppisten päätösten tekemisestä.

Polarisoitumisen ilmiötä on selitetty ryhmän sisäisellä sosiaalisella vaikutuksella. Suurimmassa osassa tuntuu olevan informaatiovaikutus. Kun jäsenet esittävät omia kantojaan tukevia mielipiteitä, tulee enemmistön kantoja esiteltyä enemmän ja useammalta kantilta. Perinteisen konformismin eli mukautumisen vastineena käytetään normatiivisen vaikutuksen käsitettä: kun suurin osa ryhmästä on päässyt yhteiseen mielipiteeseen, muuttuu se normiksi, joka aiheuttaa myöntymisen painetta loppuja kohtaan - varsinkin jos päätöksen pitää olla yksimielinen, eikä ryhmä muuten pääse jatkamaan toimintaansa.

Yksi selitys on myös, että päätös polarisoituu, koska ryhmä tavoittelee "itselleen tyypillistä" päätöstä. Ryhmän jaettu käsitys siitä, mitä tämä ryhmä ja sen jäsenyys tarkoittaa, ja miten tämä ryhmä eroaa muista, voi toimia normatiivisena viittauskohtana, johon syntyvää päätöstä verrataan. Jos ryhmä on tärkeä osallistujien sosiaaliselle identiteetille ja sen sisällä vielä kilpaillaan ryhmäuskollisuudesta, voi päätöksestä tulla "norminmukaisempi kuin normi"

Ryhmäajattelu - joukossa tyhmyys tiivistyy?

Ryhmäajattelu, "group think", on ilmiö, jossa ryhmän päätöksenteon polarisoituminen "menee yli". Teorian esitti Irvin Janis (1972), joka tutki Yhdysvaltojen ulkopoliittisia päätöksiä. Tunnetuin esimerkki ryhmäajattelusta on presidentti Kennedyn ja hänen neuvonantajiensa päätös toteuttaa ns. Sikojen lahden maihinnousu Kuubaan 1961. Tarkoituksena oli käynnistää Kuubassa kansannousu, joka johtaisi Castron syöksemiseen vallasta.

Operaatiosta tuli täydellinen fiasko: maihin noussut ryhmä oli aivan liian kaukana joukoista joihin sen olisi pitänyt yhtyä, Castron kannatus Kuubassa oli arvioitua paljon voimakkaampi ja päinvastoin kuin luultiin, paljastui operaatio helposti Yhdysvaltojen ja CIA:n suunnittelemaksi. Miten tällaiset karkeat virheet olivat mahdollisia, kun päättäjät olivat aikansa kiistattomia politiikan huippuja, joilla oli vieläpä runsaasti kokemusta?

Ryhmäajattelu syntyy helpoiten tilanteessa, jossa pieneen, samoin ajattelevien ryhmään kohdistuu ulkoisia paineita tehdä nopeita päätöksiä. Kriisitilanteet sisältävät usein juuri tällaisia paineita - vaaditaan muutosta pian. Ryhmäajatteluun taipuvaisella ryhmällä saattaa myös olla vahva johtaja, joka on voimakkaasti jonkun tietyn kannan puolella. Ryhmän eristyneisyys tai eristäytyminen lisää myös alttiutta ryhmäajatteluun. Sen sijaan sisäisellä kiinteydellä ei ole huomattu olevan niin suurta merkitystä.

Keskeisiä tekijöitä huonon päätöksen syntymisessä ovat mm. se, että ryhmä katsoo ilman muuta olevansa järkevä ja päätyvänsä oikeisiin tuloksiin. Voittamattomuuden ja haavoittumattomuuden illuusion vuoksi laiminlyödään vaihtoehtojen tutkiminen ja päätöksiin sisältyvien riskien arviointi. Varasuunnitelmatkin näyttävät turhilta. Tiedon suhteen etsitään vain omaa kantaa tukevaa tietoa ja muu hylätään. Pahimmillaan ryhmään syntyy mielipidevartijoita, tai ryhmä itsesensuroi kriittiset äänet.

Ryhmäajattelu liittyy myös ryhmien välisiin suhteisiin siinä mielessä, että ryhmäajattelussa käsitykset muista ryhmistä ovat stereotyyppisiä, ja oman ryhmän moraaliseen paremmuuteen uskotaan kyselemättä. Näinhän esimerkiksi Sikojen lahden fiaskossa aliarvioitiin täysin se seikka, että kuubalaisilla oli myös oma mielipide asiasta ja kyky toimia, eivätkä he vain odottaneet "amerikkalaisten pelastajien" saapumista.

Yhdysvaltojen ulkopolitiikan kunniaksi täytyy sanoa, että Janis analysoi myös onnistuneita päätöksiä. Esimerkiksi seuraavan vuoden Kuuban ohjuskriisissä johdon pää pysyi kylmänä ja aseellinen yhteenotto vältettiin. Ryhmäajattelun tutkimuksella onkin ollut ehkä ns. valistumisvaikutusta - kun jokin ilmiö tunnetaan, alkavat ihmiset välttää sen toteuttamista, heitä ei voi enää "huijata".

Ryhmäajattelun kohdalla on myös muistettava, ettei se ole mikään mielenhäiriö, joka ryhmissä luuraa ja voi ottaa vallan. Ryhmäajattelussa vaikuttavat ilmiöt ovat läsnä periaatteessa kaikissa ryhmissä. Ryhmän toiminnalle on tietyssä mielessä välttämätöntäkin, että se pysyy joltisenkin yksimielisenä ja kykenee tekemään myös ratkaisuja jumittumatta ikuisuuksiksi eri vaihtoehtojen spekuloimiseen. Huonojen päätösten estämisessä avainasemassa onkin tasapainottelu toimintakyvyn ja itsekritiikin ääripäiden välillä - ja usein huonoksi osoittautuneet päätökset voivat olla myös aivan huolellisesti suunniteltuja, tietoisen strategian mukaisia ja tekohetkensä parhaan ymmärryksen mukaisia.